Haaga-Helian kirjasto on kiinteä osa ammattikorkeakoulua ja toimii sen strategisten linjausten mukaisesti. Kirjasto edistää toiminnallaan asiakkaidensa opiskelua, opettamista ja tutkimusta.
Kirjasto on osa ammattikorkeakoulun pedagogista prosessia: se huolehtii osaltaan opiskelijoiden ja henkilöstön tiedonhankinta- ja -hallintataitojen opettamisesta. Kirjaston toiminnan tavoitteena on helpottaa opiskelijan valmistumista ammattikorkeakoulusta.
Kirjasto tukee tutkimusta korkeatasoisilla informaatiopalveluilla sekä tietoaineistoilla. Se luo ja ylläpitää osaltaan innovaatiotoiminnan edellytyksiä ammattikorkeakoulussa.
Kirjaston laadunvarmistusjärjestelmä on osa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmää. Laadun kehittämisen malli perustuu Demingin ympyrään (PDCL&D-malli), joka on jatkuvan parantamisen malli. Laadunvarmistusjärjestelmää toteutetaan kirjaston prosessikuvausten, toimintakäsikirjan, asiakaspalautteen keräämisen ja hyödyntämisen, toimintojen muun dokumentoinnin sekä käyttösääntöjen kautta.
Kirjasto kerää systemaattisesti palautetta palveluistaan ja toiminnoistaan. Keskeisiä palautejärjestelmiä ovat valmistuvien opiskelijoiden palaute, vaihto-opiskelijoiden palaute, asiakaspalvelutilanteissa saatu palaute, verkon kautta sähköpostilla tai chat-palvelussa sekä www-lomakkeella saatu palaute, kansallinen käyttäjäkysely, opiskelijakysely, palke-henkilöstökysely sekä tiedonhankinnan opetuksesta saatu palaute. Asiakkaat voivat antaa palautetta kirjastoissa myös Smiley-laitteilla.
Kirjaston toiminnan arvioinnissa käytetään myös määrällisiä mittareita. Keskeisinä työkaluina ovat Tieteellisten kirjastojen tilastotietokanta ja kirjastojärjestelmästä saatavat erilaiset tilastot.
Saatua palautetta käsitellään kirjaston kehittämistiimeissä. Palautteet huomioidaan kirjaston toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä sekä kirjataan toimintasuunnitelmaan. Osaan palautteista reagoidaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Kehittämistoimenpiteistä tiedotetaan kirjaston www-sivulla, opiskelijoiden MyNetissä ja henkilöstön Intrassa.